Tähän mennessä maailmassa ei ole jäljellä monia valtioita, joissa autokraattinen hallintomuoto on täysin säilynyt. Muodollisesti lähes kaikki valtion poliittisen kartan valtionmuodostukset on jaettu kahteen tyyppiin - perustuslaillinen monarkia ja tasavalta. Ensimmäisessä tapauksessa muodollinen valtionpäämies on hallitsija. Useimmissa tapauksissa valtionpäämieheksi tulee presidentti, jonka asema vahvistetaan lainsäädännöllisellä tasolla.
Itse asiassa nykyiset valtiolliset ja poliittiset rakenteet eivät ole aina aina klassisessa muodossa. Monet valtiot seuraavat omaa kehitystään, jossa kaikki poliittiset ja korkeimmat voimat keskittyvät pienen joukon ihmisiin, joita yhdistävät yhteiset poliittiset näkemykset ja puolueideologia. Yksi näistä valtioista on Korean demokraattinen kansantasavalta, joka on aikamme autoritaarisin ja autokraattinen. Tämä on ehkä maailman ainoa maa, jonka ohjauksessa on poliittinen hallinto, joka on itse asiassa muuttunut suljetuksi kastaksi.
On utelias, että Korean demokraattisen kansantasavallan nykyinen perustuslaki oikeuttaa perinnöllisen ja perheen periaate muodostaa valtaa maassa, mikä oikeuttaa itsenäisen hallituksen muodon. Käytännössä kaikki Pohjois-Korean edustuselimet ovat peruslain mukaisia, ja niistä on tullut tyypillinen simulakra, jolla on vain viralliset valtuudet.
Taustaa Pohjois-Korean valtion muodostumisesta
Kuuden vuosisadan ajan Korea oli yksi valtio, jossa kaikki ylin valta kuului kuninkaille ja keisareille. XIX-luvun lopulla maasta tuli lyhyesti valtakunta. Kaikki valtion valta kulkee keisarille. Huolimatta omista hallintavälineistään, maa on jatkuvasti itäisen naapurinsa varjossa. Korean yhteiskunnan kaikilla elämänaloilla tunnetaan japanilainen vaikutus, joka lopulta saavuttaa valtakunnallisen tason.
1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tapahtuu useita historiallisesti tärkeitä tapahtumia, joiden seurauksena Korea menettää itsenäisyytensä. Ensinnäkin Korean alueesta tulee kahden imperiumin - venäjän ja japanilaisen - sotilaallisen vastakkainaseman kohtaus. Japanin valtakunta sai 1904-05 Venäjän-Japanin sodassa voittaneensa täyden vapauden toimia Korean niemimaalla. Kahden maan marraskuussa 1905 allekirjoittaman sopimuksen seurauksena Koreasta tulee Japanin imperiumin suojelijoita. Tämä asiakirja oli Korean valtion itsenäisen olemassaolon päättymisen alku. Viiden vuoden aikana, elokuussa 1910, protektoraatti korvataan Korean niemimaan täysimittaisella liittymisellä. Tästä hetkestä ja seuraavien 35 vuoden aikana Koreasta tulee japanilainen siirtomaa, jossa kaikki valta on pääjohtajan käsissä. Japanin keisarin nimeämien asetusten ja määräysten taustalla oli lainsäädäntö, joka sääteli kaikkia Korean yhteiskunnan sosiaalisen ja sosiaalisen elämän aloja.
Korean asema Japanin siirtomaa-asemassa pysyi täsmälleen 35 vuotta. Niemimaan japanilainen miehitys päättyi elokuussa 1945, jolloin Neuvostoliiton ja Amerikan joukot tulivat maahan. Neuvostoliiton joukot miehittivät maan pohjoisosaa, kun taas amerikkalaiset joukot sijoitettiin Korean niemimaan eteläosaan. Potsdamin konferenssin lopussa 38. rinnakkain oli liittoutuneiden joukkojen rajaaminen. Jokaisen yhdistyneen maan jokaisessa osassa sen hallinnot toimivat riippuen Neuvostoliiton ja Amerikan miehitysjoukoista. Huolimatta siitä, että entiset Hitlerin liittouman liittolaiset julistivat julistavasti, että Korean valtio palautetaan mahdollisimman pian, yrittää löytää kompromissi pohjoisen ja etelän välillä.
Koska polku ei pääse ulos, poliittisen konfliktin molemmat puolet päättivät toimia itsenäisesti. Elokuun 15. päivänä amerikkalaisten joukkojen vastuualueella ilmoitettiin uuden valtion elimen, Korean tasavallan, perustamisesta. Vastauksena tähän poliittiseen demarkkiin Pohjois-Korean kommunistit, joita Kiina ja Neuvostoliitto tukivat, ilmoittivat Korean demokraattisen kansantasavallan perustamisesta. 38. rinnakkaisesta rajasta tuli kahden Korean valtion välinen raja, joka muuttui keinotekoiseksi esteeksi, joka jakoi Korean niemimaan ja korealaiset ihmiset kahteen osaan.
Etelässä maata johti presidentti Lee Seung Man, joka valittiin 24. heinäkuuta kansalliskokouksessa. Yhdessä Etelä-Korean presidentin viran perustamisen kanssa luotiin kaikki tarvittavat valtion elimet. Amerikan sotilashallinnon kaikki valtuudet siirrettiin Korean tasavallan uudelle hallitukselle.
Pohjois-Korean hallitusmalli
Korean demokraattisen kansantasavallan alueella sijaitsevan niemimaan pohjoisosassa aloitettiin alun perin valtion sosialistisen mallin rakentaminen, jossa puolueen eliitille annettiin kaikki maan hallinnon päätehtävät. Korean demokraattisen kansantasavallan tärkein poliittinen voima oli Korean työväenpuolue, jonka johtajuus on onnistunut keskittymään käsiinsä koko valtaan. TPK: n puheenjohtajan johtama ylimmän puolueen johtaja tuli nimellisesti maan hallitukseksi, joka kokoaa yhteen lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltuudet. Ensimmäinen Pohjois-Korean perustuslaki hyväksyttiin 8. syyskuuta 1948.
Peruslain tekstin mukaisesti kaikki maan valta kuului korealaisille, jotka Korean työnpuolueen tiukan ohjauksen mukaisesti pyrkivät rakentamaan vahvan ja voimakkaan sosialistisen valtion. Läsnä ensimmäisessä perustuslaissa ovat artikkelit, jotka määrittelevät maan tärkeimmät elimet. Näitä ovat erityisesti:
- Korkein kansantasavalta on Pohjois-Korean korkein lainsäädäntö- ja edustuselin;
- Valtion puolustusvaliokunnan puheenjohtaja - maan korkein sotilaallinen asema;
- Valtion puolustusvaliokunta on maan tärkein sotilasviranomainen;
- Kansalliskokouksen puheenjohtajisto;
- Ministeriö on maan toimeenpanoviranomainen.
Paikallisella tasolla alueelliset kansankokoukset ja paikallisväestön valiokunnat olivat valtuutettuja.
Pohjois-Korean perustuslain mukaan valtion pääkaupunki on Seoul, joka sijaitsee Korean niemimaan eteläosassa ja joka sijaitsee Pohjois-Korean viranomaisten vastuualueen ulkopuolella.
Korean tasavallan perustuslaissa ja Korean demokraattisen kansantasavallan peruslaissa ajatus Korean valtion yhtenäisyydestä on redline. Kukin osapuoli - Etelä-Korean poliittinen hallinto ja Pohjois-Korean puoluejohtajuus - on asettanut kunnianhimoiset tavoitteensa ja tavoitteensa, joiden tavoitteena on Korean yhtenäistäminen yhdellä hallinnolla ja yhden ideologian pohjalta.
Kuten perustuslain tekstistä käy ilmi, Pohjois-Korean presidentin asema ei edes näy Korean demokraattisen kansantasavallan korkeimmissa voimissa. Demokratian periaatteet Pohjois-Koreassa, jotka ovat tuttuja kaikille kansallisdemokraattisille valtioille, on uskottu valtion elimille. Ainoa ja merkittävä muutos kaikkeen tähän on täydellinen puolueenvalvonta hallinnon aloilla.
Pohjois-Korean presidentti
Vuonna 1946 Kim Il Sung, 1948-1994, vallitsi ensimmäisenä roolina Pohjois-Korean hallinnon poliittisessa Olympusissa. Hän onnistui luomaan vahvan puolueen laitteiston, joka perustui täysin Kiinan kommunistien ja Neuvostoliiton sotilaalliseen poliittiseen tukeen. Syyskuussa 1948 tämä mies ei vain johtanut Korean Työväenpuolueen johtajaa, vaan hänet valittiin myös Korean demokraattisen kansantasavallan hallituksen kabinettipäälliköksi. Neuvostoliiton sotilashallinto määräsi Pohjois-Korean johtamisen sisä- ja ulkopolitiikan näinä vuosina. Neuvostoliiton joukkojen vetäytymisen jälkeen joulukuussa 1948 Pohjois-Korean koko puolueen eliitti ja maan johtajuus vaikuttavat Neuvostoliiton suurlähettiläät ja sotilasneuvojat.
Puolueen eliitin vahvistaminen maan valtarakenteissa ja Kim Il Sung Korean työväenpuolueen puheenjohtajana alkoi vuonna 1950, jolloin Korean niemimaalla puhkesi pohjoisen ja etelän välinen aseellinen vastakkainasettelu. Ensimmäisestä aseellisesta konfliktista lähtien TPC: n johtaja otti korkeimman komentajan virkaan. Huolimatta siitä, että konfliktin osapuolet vaihtoivat keskinäisiä iskuja, sota alkoi myöhemmin pitkittyä ja siitä tuli yksi 20. vuosisadan toisen puolen verisimmistä sotilaallisista konflikteista.
Vuonna 1951, kun vastustajien joukot olivat alkulinjoilla, molemmat osapuolet istuivat neuvottelupöydälle. Tästä huolimatta Korean niemimaan taistelu jatkui heinäkuuhun 1953 saakka. Intian ja Yhdistyneiden Kansakuntien välityksellä osapuolet solmivat tulitaukosopimuksen 27. heinäkuuta 1953.
On huomattava, että Etelä-Korean puolella ja YK: n edustajilla käytävissä neuvotteluissa tärkein rooli oli Kiinan puolella. Pohjois-Korean armeijasta tuli maan puolustusjohtajuus Stalinin kuoleman jälkeen 5. maaliskuuta 1953 sotilaallisen poliittisen tilanteen panttivangeiksi. Neuvostoliiton sotilasneuvojat kutsuttiin takaisin maasta, ja Kiinan kansan vapautusarmeijan edustajat ottivat ensimmäiset sotilasvirat.
Kuitenkin huolimatta poliittisista vaikeuksista äskettäisten suojelijoidensa kanssa, Pohjois-Korean poliittinen hallinto on osoittanut elinvoimaa ja sopeutumiskykyä nopeisiin muutoksiin poliittisessa ympäristössä. Maa, jota johti Kim Il Sung, joka on aktiivinen taloudellinen apu Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallasta, ei kyennyt vastaamaan nopeasti tuhoisan sotilaallisen konfliktin seurauksiin vaan myös osoittamaan menestystä taloudessa. TPC: n puheenjohtaja, valtion puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja samalla Korean demokraattisen kansantasavallan ministerineuvoston päällikkö Kim Il Sung taistelivat taitavasti kahden hänen poliittisen suojelijansa - Moskovan ja Pekingin - välillä.
Korean demokraattisen kansantasavallan poliittista retoriikkaa vaikuttivat Neuvostoliitossa ja myöhemmin Kiinassa avautuneet tapahtumat. Korean demokraattisen kansantasavallan puolueen johto kritisoi voimakkaasti I. Stalinin kuoleman jälkeen alkanutta Hruštšovin sulaa. Tämä johti poliittisten ja taloudellisten suhteiden heikentymiseen Neuvostoliiton kanssa. Pohjois-Korean poliittisen hallinnon suuntaaminen Kiinaan päättyi Kiinan kulttuurivallankumouksen alkamiseen. Kim Il Sung, joka johtaa Pohjois-Korean poliittista hallintoa, joka on rakennettu marxilais-leninismin opintojen perusteella ja joka oli aiemmin suunnattu Neuvostoliittoon, tuli uuden Juche-ideologian esi-isäksi. Uuden opetuksen pääajatus oli ihmisen roolissa, jota johtivat vallankumoukselliset ajatukset massojen itsenäiseen kehittämiseen. Toisin sanoen uusi ajatus keskittyi sosialistisen paratiisin rakentamiseen korealaisella kasvolla.
Uuden ideologian ansiosta, joka on nostettu valtion politiikkaan, Kim Il Sung ei voinut pelkästään syrjäyttää ulkoisen poliittisen vaikutusvallan vaan myös ideologisesti perustella oman voimansa ja seuraajiensa yksinoikeuden.
Korean demokraattisen kansantasavallan johtajan Kim Il Sungin ehdoton voima
50-luvun lopulta lähtien kaikki valta maassa siirtyi Kim Il Sungin yhteistyökumppaneiden käsiin. Käytännöllisesti katsoen kaikki korkeat ja johtavat virat ovat sotilaallisten toimien entisten osallistujien ja puolueellisen liikkeen. Korean demokraattisen kansantasavallan on tullut totalitaarinen valtio, joka johtuu siitä, että puolueen virkamiehet, jotka ovat itsenäisesti uskollisia johtajaansa kohtaan, ovat vallitsevassa asemassa. Valtio puuttuu kaikkiin kansalaisyhteiskunnan elämän osa-alueisiin. Poliittinen hallinto, joka perustuu viralliseen Juche-ideologiaan, hankkii äärimmäisen keskipisteen ja vapaaehtoisuuden piirteet. Voiman henkilön persoonallisuuden kultti saa nopeasti voimaa. Pohjois-Korean valtio luottaa vain voimakkaaseen puolueen laitteeseen ja Pohjois-Korean armeijaan, josta on tullut luotettava nykyisen poliittisen hallinnon kynnys.
Myös Pohjois-Korean hallinto on autoritaarinen ja totalitaarinen verrattuna muihin sosialistisiin ja kommunistisiin poliittisiin järjestelmiin. Tämän pyramidin yläosassa seisoo suuren johtajan persoonallisuus, joka oli 46 vuotta Kim Il Sung. Riittää, kun luetellaan korealaiset ja kannanotot, joita korealaisen kansan suuri johtaja käytti ja pidti eri aikoina:
- syyskuusta 1948 joulukuuhun 1972 - Pohjois-Korean ministerineuvoston puheenjohtaja;
- joulukuussa 1972, Pohjois-Korean presidentti;
- Korkeimman kansankokouksen pysyvä edustaja kaikista kokouksista;
- vuodesta 1950, Korean demokraattisen kansantasavallan sotilaskomitean puheenjohtaja;
- Pohjois-Korean armeijan pysyvä korkein komentaja;
- vuonna 1953 Kim Il Sungille myönnettiin KRK: n marsalkka;
- Korean demokraattisen kansantasavallan sankari kahdesti;
- Pohjois-Korean työvoiman sankari;
- huhtikuussa 1972 Korean demokraattisen kansantasavallan ensimmäinen presidentti sai Leninin järjestyksen;
- huhtikuusta 1992 lähtien Pohjois-Korean Generalissimo.
Vuonna 1972, joulukuun 27. päivänä, korkeimman kansankokouksen viidennen kokouksen istunnossa hyväksyttiin Korean demokraattisen kansantasavallan toinen perustuslaki. Uusi laki tuo maahan presidentin viran, määrittää presidentin elinkaaren. Vuoden 1972 perustuslain mukaan Kim Il Sungista tulee presidentti korkeimman kansankokouksen toimikaudeksi - ei kaksi peräkkäistä sanaa, ei kolme, ei neljä.
Uusi perustuslaki määritteli presidentin rajattomat valtuudet ja velvollisuudet, jotka koostuivat seuraavista:
- Pohjois-Korean presidentti - maan korkein virkamies;
- valtionpäämiehen valitsevat korkeimman kansanedustajan edustajat;
- Puheenjohtaja johtaa hallintoneuvoston (entisen Korean demokraattisen kansantasavallan hallituksen) kokousta;
- valtionpää johtaa Keski-kansankomiteaa;
- valtionpäämies hyväksyy korkeimman kansankokouksen hyväksymät lait, kaikki kansalliskokouksen puheenjohtajiston päätökset, kansan keskuskomitean asetukset ja määräykset;
- Valtion presidentillä on oikeus armahtaa, edustaa Pohjois-Korean valtiota kansainvälisellä areenalla, nimittää suurlähettiläät, hyväksyä ulkomaisen diplomaattikunnan akkreditointi;
- Korean demokraattisen kansantasavallan presidentillä on oikeus ratifioida ja mitätöidä kansainväliset sopimukset, antaa omat asetukset ja määräykset.
Suuri johtaja ja opettaja kuoli 8. heinäkuuta 1994. Presidentti Kim Il Sungin otsikko peri kuitenkin kuoleman jälkeen. Puheenjohtajuus neljäksi vuodeksi pysyi vapaana, kunnes vuonna 1998 maan perustuslakia ei muutettu - Korean demokraattisen kansantasavallan presidentin kanta poistetaan. Sen sijaan se esittelee uuden otsikon - Korean demokraattisen kansantasavallan ikuinen presidentti, joka nykyään kuuluu Kim Il Sungiin. Myöhäisen valtionpäämiehen osalta säilytettiin toinen korkea nimi - "Suuri johtaja toveri Kim Il Sung".
Pohjois-Korean ensimmäisen presidentin seuraajat
Suuren johtajan kuoleman jälkeen kaikki maan johtavat tehtävät, mukaan lukien korkein puolueen asema - Korean työväenpuolueen pääsihteeri, olivat Kim Il Sung Kim Jong Ilin poika vuosina 1994 - 2011.
Suuren johtajan poika, toveri Kim Il Sung, tuli Korean kansan armeijan korkeimmaksi komentajaksi ja johti Pohjois-Korean valtion puolustusvaliokuntaa.
Maailman yleisö liittyi Pohjois-Korean huippujohtajien saapumiseen maan poliittisen rakenteen uudistusten aloittamiseen. Pohjois-Korean kansalaisyhteiskunnan elämässä ei kuitenkaan tapahtunut merkittäviä muutoksia. Isänsä Kim Jong Il: n kuoleman jälkeen, joka hallitsee johtavia valtion kantoja maassa, valvoo talousalaa ja puolustusalaa, käsittelee kulttuurikysymyksiä ja määrittää valtion politiikan suhteissa Korean tasavaltaan. Yksi Pohjois-Korean uuden johtajan toimista oli Korean ydinohjelman kehittäminen.
Kim Jong Il kieltäytyi maan puheenjohtajuudesta, ja esitti Korean demokraattisen kansantasavallan korkeimmalle kansankokoukselle lakiesityksen maan puheenjohtajakauden lakkauttamisesta ja jättää Kim Il Sungin ikuisesti. Kim Jong Il kuoli 17. joulukuuta 2011 Pyongyangissa.
Uusi valtionpäämies oli Suuren johtajan Kim Jong-un, poika Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il, pojanpoika. Kymmenen päivän jälkeen, 26. joulukuuta 2011, 27-vuotiaana, Kim Jong-un valittiin Korean työväenpuolueen keskuskomitean puheenjohtajaksi. Neljä päivää myöhemmin, 31. joulukuuta 2011, uuden valtion johtajasta tulee Korean demokraattisen kansantasavallan asevoimien korkein komentaja. Реформы, которые ожидались в стране с приходом на руководящие должности молодого и амбициозного политика, оказались только декларативными.
Власть в КНДР сегодня
Несмотря на то, что в Конституции КНДР власть в стране принадлежит народу, правящая партийная элита превратила всю систему государственной власти в Северной Корее в касту, замкнутую сегодня на внуке Великого вождя. Официальная резиденция главы Северокорейского государства отсутствует. Вместо этого в Северной Кореи существует нумерация объектов, в которых может по долгу службы находиться Высший руководитель КНДР.
Главной особенностью политического режима в Северной Корее времен правления Ким Чен Ира является стойкая пропаганда культа личности покойного первого президента страны Ким Ир Сена и его сына Ким Чен Ира. В 2013 году по инициативе нового лидера страны руководству Южной Кореи было предложено подписать новый мирный договор, однако это решение осталось только на бумаге. С 2014 года Северная Корея активно идет по пути самоизоляции, стремительно развивая собственную ядерную программу.
