Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen maailman poliittinen rakenne on saanut selkeän muodon. Neuvostoliiton sotilaallinen ja poliittinen voima, joka oli syventynyt Saksan tappion jälkeen, ja itä-Euroopan kommunististen maiden syntyminen johtivat kahden poliittisen vaikutuspiirin muodostumiseen maailmassa. Eurooppa jaettiin kahteen sotilasleiriin. Läntisen demokratian maiden rajat muokattiin lopulta Naton, uuden sotilaspoliittisen blokin rajoille. Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian sodanjälkeisen strategian tavoitteena oli selvästi torjua kommunistisen ideologian laajentumista ja hillitä Neuvostoliiton sotilaallista ja poliittista vaikutusvaltaa maailmalla.
Naton puolustuksesta on tullut maailman tulevina vuosina puhkenneen kylmän sodan kulmakivi. Neuvostoliiton romahtamisen myötä blokki ei menettänyt merkityksensä, vaan alkoi laajentaa massiivisesti itään ja lisätä sen vaikutusalaa entisen Neuvostoliiton maiden alueilla.
Ensinnäkin Euroopassa Yhdistyneen kuningaskunnan alaisuudessa perustettiin ns. Brysselin sopimus, johon kuului Belgia, Iso-Britannia, Luxemburg ja Alankomaat. Hieman myöhemmin, jo Brysselin asiakirjan sotilaallisen poliittisen alustan pohjalta, perustettiin uusi sotilaallinen-poliittinen liitto. Huhtikuussa 1949 Naton luominen sai todellisen muodon. Uuden turvallisuusorganisaation perustajat olivat 12 Länsi-Euroopan maata, mukaan lukien Islanti, Kanada ja Yhdysvallat.
Pohjois-Atlantin liiton perustamisen tavoitteet
Aluksi uusi sotilaspoliittinen ryhmä luotiin puolustavaksi toimenpiteeksi, jolla pystyttiin takaamaan kollektiivinen turvallisuus Länsi-Euroopassa ja koko Pohjois-Atlantin alueella. Tämä ei johdu pelkästään uuden lohkon organisaatiorakenteesta vaan myös sen nimestä. Naton (NATO) lyhenne tarkoittaa kirjaimellisesti Pohjois-Atlantin sopimusjärjestöä, joka on käännetty englannista, tämä on Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö.
Huolimatta siitä, että uuden organisaation peruskirjan tarkoituksena oli suojella kutakin liittoutumaa liittoumasta ulkoisen vihollisen aggressiivisilta hyökkäyksiltä, äskettäin perustetun organisaation tavoitteet olivat erilaiset. Neuvostoliiton lisääntynyt arvostus kaikkialla maailmassa Saksan voiton jälkeen pakotti Länsi-Euroopan maiden hallitukset etsimään keinoja ja keinoja kollektiiviseen puolustukseen Neuvostoliiton sotilaallisen ja poliittisen vaikutuksen leviämistä vastaan. Naton tulevan muodon, blokin rakenteen oli tarkoitus muistuttaa sellaisten maiden vapaaehtoista yhdistymistä, jotka tavoittelevat yhteisiä Länsi-Euroopan kulttuurisia, sosiaalisia ja taloudellisia arvoja.
Sotilaallisen puolustusliiton perustamiseen johtaneet hyvät aikomukset peittävät taitavasti Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian sotilaallisten ja poliittisten piirien halun muodostaa virallisen sotilaallisten yksiköiden legitiimiyden sodan päättymisen jälkeen. Liittoutuneiden joukkojen sijainnit Länsi-Saksassa, Italian ja Norjan alueella tulivat Naton linnoituksiksi. Ajan myötä lentoyhtiöiden, merivoimien ja armeijan tukikohdat perustettiin jokaisen liittouman jäsenmaan alueelle. Sotilastukikohtien ja säännöllisesti järjestettyjen NATO-harjoitusten määrä oli taata suotuisa operatiivinen ja taktinen tilanne liittoutuneiden sotilaallisten muodostumien sotilaalliselle ryhmittymälle Euroopan teatterissa Itämeren ja Mustanmeren altaissa.
Koulutetun sotilaallisen puolustusliiton tärkeimmän poliittisen linjan ytimessä on mahdollisuuksien hyödyntäminen laajentaa sen vaikutusalaa. Sotilastukikohtien muodostuminen Kaukoidässä ja etelässä, Mustanmeren alueella, Neuvostoliiton liittolaisten läntisten rajojen koko kehä, oli suora todiste lohkon laajentumisesta. Naton suunnitelmat täytäntöönpanosta 1970-luvun puolivälissä osoittivat, että joukkueen sotilasjohto halusi luoda sotilaallisia jännitteitä ATS: n ja Neuvostoliiton maiden ympärille. Blokin alueellisten komentojen lainkäyttövaltaan kuuluvien sotilastukikohtien yhteisten joukkojen yksiköt olivat jatkuvasti läsnä, ilmayksiköt ja ydinohjuslaitokset otettiin käyttöön.
Sotilasyksikön organisaatiorakenne
Aluksi sotilaallinen-poliittinen ryhmä koostui yhdeksästä Länsi-Euroopan maasta, jotka olivat aikoinaan järjestäytyneen vastustuskyvyn keskellä Hitlerin laajenemiseen tai joiden alueet olivat saksalaisjoukkojen miehittämiä. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan voittajamaat tulivat liittoutumaan. Niihin liittyi Belgia, Alankomaat, Luxemburg, Tanska, Norja, Islanti, Italia ja Portugali. Uuden sotilaallisen puolustusrakenteen poliittista painoarvoa kasvattivat Yhdysvaltojen ja Kanadan osallistuminen, joiden joukot olivat Länsi-Saksassa ja Italiassa.
Naton päämaja oli Brysselissä. Belgian pääkaupunkia ei valittu sattumalta Pohjois-Atlantin blokin pääkeskuksena. Tätä helpotti Belgian kätevä maantieteellinen sijainti ja maan aktiivinen osallistuminen uuden organisaation luomiseen. Uuden puolustavan liiton tärkein sotilaallinen voima oli Amerikan, Britannian ja Kanadan joukot Euroopan mantereella. Liittoutuneiden armeijan yksiköt ja lentoasemat olivat Islannissa ja Norjassa. Portugalin, Belgian, Alankomaiden ja Italian alueella voittajamaiden armeijoiden joukot olivat rajalliset, ilmailu- ja merivoimat perustuivat. Naton harjoituksia järjestettiin säännöllisesti, joissa sotilasyksikköön osallistuvien maiden armeija, ilmavoimat ja merivoimat osallistuivat. Harjoituksen tarkoituksena oli selvittää asevoimien vuorovaikutus eri sotilaallisten rakenteiden kanssa operatiivisten taktisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Naton armeija, joka on yhdistyneiden valtioiden alueelle sijoitettu yhtenäinen sotilasyksikkö, oli tulla väline, jolla taataan liittouman jäsenmaiden kollektiivinen turvallisuus. Keski-Euroopan tärkein lakko oli aluksi amerikkalaisten ja brittiläisten retkikunta. Myöhemmin, liittyessään Saksan liittotasavallan joukkoon, Bundeswehrin armeijan yksiköt alkoivat toimia lyömäsoittimena. Eteläisellä reunalla Turkin armeija - suurin joukko Pohjois-Atlantin liiton kaikkien maiden - kannatti liittouman puolustamisen päätaakka.
Nykyään organisaation yhdistetyt asevoimat ovat armeijan, ilmavoimien ja merivoimien yksiköt, jotka edustavat Naton maita. Nykyään 29 valtiota kuuluu sotilaalliseen poliittiseen ryhmään. Blokin sotilaallista rakennetta yhdistää kaikkien jäsenvaltioiden yhteinen Naton sotilaallinen muoto, yhtenäinen johto. Uusimpien tietojen mukaan Naton asevoimien kokonaismäärä on 3 miljoonaa 800 000 ihmistä. Sotilaskomponenttia on kaksi - Pohjois-Euroopan liittolaiset ja Etelä-Euroopan liittolaiset.
Naton blokin päämaja pysyy edelleen Brysselissä, mutta sen lisäksi lisättiin sotilaallinen komento Belgian Monsiin.
Neuvostoliiton joukkojen määrän lisääntyminen Itä-Euroopan maissa ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen alueella, kommunististen voimien vaikutuksen tukahduttaminen Kreikassa oli syy siihen, että sotilaallinen-poliittinen liitto kasvoi edelleen. Vuonna 1952 Kreikka, jota seurasi Turkki, tuli järjestön jäseniksi, mikä vahvisti Naton läsnäoloa Mustallamerellä. Tämä oli aika, jolloin Pohjois-Atlantin blokki laajeni itään. Pyrkiessään tunnistamaan länsimaiden sotilaallisen puolustusliiton olemassaolon todelliset tavoitteet vuonna 1954 Neuvostoliitto pyysi jäsenyyttä järjestöön. Suurimman poliittisen johtajuuden mukaan se oli luonnollinen halu liittyä yleisen kollektiivisen turvallisuuden järjestelmään. Neuvostoliiton demarkkia voidaan pitää todennäköisemmin poliittisena, koska oli heti selvää, että Neuvostoliiton uhkaa pidettiin Pohjois-Atlantin liiton organisaation selkärangana.
Länsi-puolustusliiton toinen laajennus liittyi Saksan liittotasavallan liittymiseen Naton. Saksan liittotasavallan alueella sijaitsevien amerikkalaisten ja brittiläisten joukkojen sotilaallisia kontingentteja vahvistivat Bundeswehrin sotilasyksiköt, jotka tulivat ajan myötä Pohjois-Atlantin blokin tärkeimmäksi voimaksi maalla. Vastapainona nopeasti muuttuvalle sotilaspoliittiselle tilanteelle Euroopan mantereella Neuvostoliitto ja sen itäeurooppalaiset liittolaiset järjestivät oman puolustusjärjestönsä. Vuonna 1955 Nato aloitti vastakkainasettelunsa todellisen vihollisensa - Varsovan sopimuksen maiden järjestön kanssa, johon kuului DDR: n, Puolan, Unkarin, Tšekkoslovakian, Romanian, Albanian ja Bulgarian asevoimat. Nykyään kaikki nämä maat ovat Naton sotilasliiton jäseniä.
Brysselissä Naton päämajassa tuolloin liittoutuman hallintoelimet lisättiin sotilassuunnittelukomiteaan, joka on kollegiaalinen elin. Sen jäsenyyteen kuului Naton blokkiin osallistuvien maiden puolustusministerit. Huolimatta lohkon jatkuvasta halusta laajentaa houkuttelemalla uusia jäseniä, organisaation historiassa on hetkiä, jotka liittyvät lohkosta poistuviin maihin. Niinpä vuonna 1966, Ranska, jätettiin joukkueen sotilaallinen osa, joka jäi poliittiseksi osalliseksi. Tästä huolimatta Ranska osallistui aktiivisesti organisaation sotilaalliseen rakenteeseen, joka toteutti Naton harjoituksia alueellaan.
Blokin vaikutusalueen voimakas laajentuminen alkoi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Vuoden 1992 alussa Naton päämajassa Brysselissä ilmoitettiin uudesta allianssin laajentumisstrategiasta. Latvian, Liettuan ja Viron, entisten Neuvostoliiton tasavallan, liittyminen Latviaan tuli ensimmäiseksi vaiheeksi Länsi-puolustusliiton laajentumisesta itään. Tähän mennessä Pohjois-Atlantin liiton edistäminen johtuu entisen Jugoslavian alueelle muodostuneiden maiden osallisuudesta.
