Toisen maailmansodan päätyttyä kommunistinen ideologia tuli yhdeksi maailman yleisimmistä, joka vaikutti miljoonien ihmisten elämään ja kohtaloihin. Neuvostoliitto, joka on voittanut verinen vastakkainasettelu imperialismin kanssa, vahvisti kansalaisyhteiskunnan sosialistisen kehityspolun kannattavuuden. Lokakuussa 1949 Kiinan kansantasavallan koulutus, jossa kiinalaiset kommunistit tulivat monimiljoonan maan ohjaajaksi, vahvistivat vain marxilaisen-leninistisen ideologian oikeellisuuden lukuisten kansalaisyhteiskunnan hallinnoinnin yhteydessä. Uudet historialliset realiteetit ovat luoneet hedelmällisen maapallon kommunismien paraatioprosessille planeetalla, jota johtaa CPSU.
Mikä on CPSU ja sen paikka historiassa
Ei ole koskaan ollut tehokasta puoluejärjestöä missään maailman maassa, missään osassa maailmaa, eikä vielä ole voimakasta organisaatiota, joka voi verrata sen vaikutusta taloudelliseen ja sosiaaliseen ja sosiaaliseen elämään Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kanssa. CPSU: n historia on elävä esimerkki valtiojärjestelmän poliittisesta hallinnoinnista kansalaisyhteiskunnan kehityksen kaikissa vaiheissa. 70 vuotta valtavaa maata johti puolue, joka hallitsi kaikkia Neuvostoliiton elämän aloja ja vaikutti globaaliin poliittiseen järjestelmään. TSKV: n keskuskomitean, presidentin ja poliittisen toimielimen päätökset, täysistuntojen päätökset, puoluekongressit ja puoluekokoukset määrittivät maan taloudellisen kehityksen, Neuvostoliiton ulkopolitiikan suuntaa. Kommunistinen puolue ei saavuttanut välittömästi tällaista valtaa. Kommunistit (he ovat bolshevikit) joutuivat menemään pitkään ja mutkikkaaseen polkuun, usein siksakiin ja veriseen, jotta he voisivat lopulta luoda maailman ensimmäisen sosialistisen valtion ainoa johtava poliittinen voima.
Jos Neuvostoliiton kommunistisen puolueen historia juontaa juurensa lähes vuosisadan, CPSU: n - Neuvostoliiton kommunistisen puolueen lyhenne - syntyi suhteellisen äskettäin vuonna 1952. Tähän saakka Neuvostoliiton johtava puolue kutsuttiin koko unionin kommunistiseksi puolueeksi. CPSU: n historia on peräisin Venäjän sosialidemokraattisesta työväenpuolueesta, joka perustettiin Venäjän keisarikunnassa vuonna 1898. Venäjän ensimmäinen poliittinen puolue, joka oli sosialistinen, tuli Venäjän vallankumouksellisen liikkeen perusta. Myöhemmin, vuonna 1917 tapahtuneiden historiallisten tapahtumien aikana, RSDLP: n riveissä oli jaettu bolsevikit - aseellisen kapinan kannattajat ja vallan voimakas takavarikointi maassa - ja puolueen Mensheviks-siipi, jotka noudattivat liberaaleja näkemyksiä. Puolueen muodostama vasemmisto, reaktiivisempi ja militarisoitunut, yritti hallita vallankumouksellista tilannetta Venäjällä osallistumalla aktiivisesti lokakuun aseistettuun kansannousuun. Bolsevikkien RSDLP oli Ulyanov-Leninin johdolla, jolla oli keskeinen rooli sosialistisen vallankumouksen voitossa, ollessaan täysin valtuutettu maassa. RSDLP: n XII-kongressissa päätettiin muodostaa venäläisen bolsevikkien kommunistinen puolue, joka sai lyhenteen RCP (b).
Adjektiivin "kommunistinen" sisällyttäminen puolueen nimeen, V.I. Leninin on ilmoitettava puolueen lopullinen tavoite, jonka vuoksi kaikki sosialistiset muutokset tehdään maassa.
Valtuutettuaan entiset Venäjän sosiaalidemokraatit johtivat V.I. Lenin julisti ohjelmansa rakentaa maailman ensimmäinen sosialistinen työntekijöiden ja talonpoikien tila. Valtion rakenteen perusalusta käytti puolueohjelma, jonka pääpaino oli marxilainen ideologia. Ellei selviytynyt sisällissodan vaikealta jaksolta, bolševikit aloittivat valtionrakennuksen, jolloin puolueen laitteisto oli maan tärkein poliittinen ja hallinnollinen rakenne. Puoluejohto perustui voimakkaaseen ideologiaan, jolla pyrittiin saamaan johtava rooli valtakunnassa. Viranomaisten edustustoimintaa virallisesti suorittaneiden neuvostojen ohella bolševikit järjestävät johtavat puoluejärjestöt, jotka alkavat lopulta toimeenpanovallan tehtäviä. Neuvostoliitot ja CPSU, joka myöhemmin tuli tunnetuksi bolshevikkipuolueena, säilyttivät läheiset suhteet maan johtoasemaan ja osoittivat muodollisesti edustavan vallan.
Neuvostoliitossa oli mahdollista taitavasti peittää puolueen johtava rooli vaaliprosessissa. Paikallis- ja kaupunkineuvoston jäsenet toimivat paikan päällä ja valittiin valtakunnallisen äänestyksen tuloksena, mutta itse asiassa jokainen parlamentin jäsen on CPSU: n jäsen. Kommunistisen puolueen puoluejärjestöt imeytyivät täysin Neuvostoliittoihin, jotka suorittivat kaksi tehtävää kerralla, puolueen edustukset ja toimeenpanotoiminnot. Korkeimman puolueen johdon päätökset toimitettiin ensin keskuskomitean puheenjohtajistolle, jonka jälkeen sen hyväksyminen keskuskomitean täysistunnossa oli tarpeen. Käytännössä CPSU: n keskuskomitean päätökset olivat usein edellytys myöhempien säädösten tekemiselle korkeimman neuvoston kokouksiin ja Neuvostoliiton ministerineuvoston hyväksymiin päätöslauselmiin.
On turvallista sanoa, että bolševikit onnistuivat toteuttamaan pyrkimyksensä saavuttaa poliittisen vallan hegemonia Neuvostoliitossa. Koko vallan pystysuora, joka alkaa kansankomissaareista ja päättyy Neuvostoliiton elimiin, tulee täysin bolševikkien hallintaan. Puolueen keskuskomitea määrittelee tuolloin maan ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan. Puoluejohtajuuden paino kaikilla tasoilla, joka perustuu voimakkaaseen tukahduttavaan laitteeseen, kasvaa. Puna-armeijasta ja Chekasta tulee puolueen voiman vaikutuksen välineitä yhteiskunnallisissa ja julkisissa asenteissa kansalaisyhteiskunnassa. Kommunistisen johdon pätevyys kuuluu sotateollisuuteen, maan talouteen, koulutukseen, kulttuuriin ja ulkopolitiikkaan, joka oli CPSU: n keskuskomitean poliittisen toimiston lainkäyttövaltaan.
Kommunistiset ajatukset työntekijöiden ja talonpoikien tilan luomiseksi toteutettiin vuonna 1922, jolloin Neuvostoliiton Venäjän alueelle muodostettiin Neuvostoliiton sosialististen tasavallan liitto. Seuraava askel kommunistisen puolueen muuntamisessa oli XIV-puoluekokous, joka päätti nimetä organisaation uudelleen bolsevikien kommunistiseksi puolueeksi. Vakuutus- ja puolustusyhteisön (b) puolueen nimi kesti 27 vuotta, minkä jälkeen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen uusi nimi hyväksyttiin lopulliseksi versioksi.
Tärkein syy kommunistisen puolueen nimen muuttamiseen oli Neuvostoliiton kasvava paino poliittisella areenalla. Voitto Suuressa isänmaallisessa sodassa, taloudelliset saavutukset tekivät Neuvostoliiton maailman johtavaksi voimaksi. Tärkein maan johtava voima edellytti kunnioitettavampaa ja äänekkäintä nimeä. Lisäksi poliittinen tarve jakaa kommunistinen liike bolsevikeiksi ja Mensheviksiksi katosi. Koko puolueen rakennetta ja poliittisia linjoja terävöittivät perusajatus, kommunistisen yhteiskunnan rakentaminen Neuvostoliitossa.
CPSU: n poliittinen rakenne
Pitkään 13 vuoden tauon jälkeen kokoontunut 19. puoluekongressi oli ensimmäinen sodanjälkeisenä aikana. Keskusteluissa Stalin, CPSU: n keskuskomitean pääsihteeri, puhui. Tämä oli hänen viimeinen ulkonäkö yleisölle. Tässä kongressissa maan tulevan poliittisen ja taloudellisen rakenteen pääsuunnat hyväksyttiin sodanjälkeisenä aikana, kurssi kartoitettiin kommunistisen puolueen sisä- ja ulkopolitiikassa. Kommunistit, joita edustivat kaikki Neuvostoliiton osastot, kokoontuivat 19. puolueen kongressissa, kannattivat yksimielisesti puolueen johdon ehdotusta puolueen peruskirjan muuttamisesta. Kongressin osanottajien hyväksyntä saavutettiin ajatuksella muuttaa puolueen nimeä CPSU: ksi. Puolueen peruskirjalla varmistettiin jälleen puolueen ensimmäisen henkilön - CPSU: n keskuskomitean pääsihteerin - asema.
Huomaa: On syytä huomata, että puolueen lipun lisäksi kommunistien joukossa ei ollut muita merkkejä. Epävirallisesti päätettiin käyttää merkkiä - CPSU: n lippu, joka yhdessä CPSU: n lyhenteen ja VI: n kasvojen kanssa. Lenin kuvasi Neuvostoliiton valtion tärkeimmät symbolit, punaisen lipun ja ristikkäisen vasaran ja sirpin. Kommunistisen liikkeen virallinen symboli Neuvostoliitossa muuttuu ajan myötä seuraavan puoluekongressin osallistujan kuvaksi ja CPSU-konferenssin osallistujalle.
Kommunistisen puolueen roolia Neuvostoliiton 50-luvun alussa on vaikea yliarvioida. Sen lisäksi, että puolueen johto kehittää Neuvostoliiton valtion sisä- ja ulkopolitiikkaa koko sen olemassaolon ajan, puolueen vallan elimet ovat läsnä kaikissa Neuvostoliiton elämän aloilla. Puolueiden rakenne on rakenteeltaan sellainen, että kaikissa elimissä ja organisaatioissa, tuotannossa ja kulttuuri- ja sosiaalialalla ei tehdä päätöstä ilman osapuolen osallistumista ja valvontaa. Kansalaisyhteiskunnan puolueen linjan tärkein väline on CPSU: n jäsen - henkilö, jolla on kiistaton auktoriteetti, korkea moraalinen ja vahva tahto. Useista jäsenistä muodostetaan alkupuolue, alin puolueelin, tuotannon tai ammatillisen identiteetin perusteella. Kaikki tämä on korkeampi, ja alueelliset organisaatiot yhdistävät tavallisia kansalaisia paikan päällä ideologisen periaatteen mukaisesti.
Luokan kokoonpano heijastui myös puolueen joukkojen täydentämiseen. Hallitsevan luokan etuja edustava Neuvostoliiton kommunistinen puolue 55-60% muodostui proletaarisen ympäristön ja Neuvostoliiton talonpoikien edustajista. Lisäksi työympäristöstä poistuneiden kommunistien osuus oli aina kaksi, kolme kertaa enemmän kuin kollektiiviset viljelijät. Nämä kiintiöt hyväksyttiin salaa 20-30 vuoden aikana. Loput 40% olivat älymystöjä. Lisäksi tämä kiintiö on säilynyt uudessa ajassa, kun maan väestö kasvoi nopeasti.
Puolue pystysuorassa
Mikä on CPSU uudessa, sodanjälkeisessä vaiheessa? Tämä on jo suuri marxilainen puolue, jonka poliittinen tahto ja myöhemmät toimet pyrkivät luomaan proletariaatin määräävän aseman maassa. CPSU: n keskuskomitean pääsihteerit hoitavat aikaisemmin maan ylimmän johdon tehtäviä. Puolueen keskuskomitean pääjoh- taja oli käytännössä Neuvostoliiton hallitus.
Korkein puoluejuhla oli kongressi. Koko historiassa järjestettiin 28 puoluekokousta. Ensimmäiset seitsemän tapahtumaa olivat laillisia ja puolisääteisiä. Vuosina 1917–1925 juhlittiin puoluekokouksia vuosittain. Lisäksi VKP (b) meni jo kongresseihin kahden vuoden välein. Vuodesta 1961 lähtien CPSU-kongressit on pidetty joka viides vuosi. Uudessa vaiheessa Neuvostoliiton kommunistinen puolue piti 10 suurinta foorumia:
- VTT: n XIX-kongressi vuonna 1952;
- XX - 1956;
- XXI - 1959;
- XXII kongressi - 1961;
- XXIII - 1966;
- XXIV -1971;
- XXV-kongressi - 1976;
- XXVI -1981 g;
- XXVII kongressi - 1986;
- Viimeinen XXVIII kongressi - 1990
Kongressissa hyväksytyt päätökset ja päätökset olivat keskeisiä keskuskomitean, Neuvostoliiton hallituksen ja muiden lainsäädäntö- ja toimeenpanoviranomaisten päätösten kannalta. Kongressissa määritettiin keskuskomitean kokoonpano. Kongressien välisenä aikana puolueen hallinnon päätyöt toteutti CPSU: n keskuskomitean täysistunto. Täysistunnoissa keskuspankin pääsihteeri valittiin keskuskomitean puheenjohtajiston jäsenistä. Täysistuntoihin osallistui paitsi korkeimpien puolueiden jäsenten lisäksi myös keskuskomitean jäseniä. Valtuutus tehdä päätöksiä täysistuntojen välissä riippuu yksinomaan CPSU: n keskuskomitean poliittisuudesta, joka koostui keskuskomitean jäsenistä. Äskettäin perustetulle kollegiaaliselle elimelle annettiin hallinnollisia tehtäviä hoitaa puoluetta ja maata, joka oli aiemmin nimitetty toiselle hallintoelimelle - CPSU: n keskuskomitean johtokunnalle.
Neuvostoliitossa kehittyi ainutlaatuinen tilanne, jossa puolueen päätöksillä oli keskeinen rooli valtion hallinnassa. Ministerineuvosto, asiaankuuluvat ministeriöt sekä korkein neuvosto eivät hyväksyneet yhtä lakia ilman puolueen eliitin hyväksyntää. Kaikkien TSKV: n keskuskomitean päätösten, määräysten ja päätösten, keskuskomitean täysistunnon päätösten voima oli salaa, koska ministerineuvosto oli jo toiminut. Uudessa ajassa tämä suuntaus ei ole vain säilynyt, vaan myös lisääntynyt. Huolimatta kommunistisen puolueen kokonaisvaltaisesta asemasta maan poliittisessa ja julkisessa elämässä oli kuitenkin tarpeen tehdä muutoksia puoluejärjestön rakenteeseen, joka johtui uusista poliittisista suuntauksista ja motiiveista. TSK: n keskuskomitean keskusvaliokunta ja poliittisvaliokunta olivat täysistuntojen ja kongressien välisenä aikana varjohallituksen roolia.
Kun Baltian maat tulivat osaksi Neuvostoliiton valtiota unionin tasavaltaisina, oli tarpeen muuttaa puolueen rakennetta kansallisten ja alueellisten ominaisuuksien mukaisesti. Organisaatiollisesti CPSU koostui Neuvostoliittoon kuuluvien unioniliittojen kommunistisista puolueista, 14 sijasta 15. Venäjän Neuvostoliiton sosialistisella tasavallalla ei ollut omaa puoluejärjestöä. Tasavallan puolueiden sihteerit olivat osa CPSU: n keskuskomitean puheenjohtajistoa ja puoluehallintokeskuksen keskuskomitean poliittisvaliokuntaa, joka oli kollegiaalinen ja neuvotteleva elin.
Korkein puolueen asema CPSU: n keskuskomiteassa
Ylimmän puolueen johdon rakenteessa säilyi aina kollektiivinen ja kollegiaalinen johtamistyyli, mutta CPSU: n keskuskomitean pääsihteeri pysyi Olympus-puolueen merkittävimpänä ja merkittävimpänä hahmona.
Se oli ainoa kollegiaalinen virka kommunistisen puolueen rakenteessa. Viranomaisen ja oikeuksien mukaan puolueen ensimmäinen henkilö oli Neuvostoliiton valtion nimellinen pää. Neuvostoliitossa ei ollut Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtajaa tai ministerineuvoston puheenjohtajaa sellaisilla valtuuksilla kuin pääsihteerillä. Neuvostoliiton poliittinen historia tiesi yhteensä 6 pääsihteeriä. VI Vaikka Lenin oli puolueen hierarkiassa korkeimmalla sijalla, hän säilyi Neuvostoliiton hallituksen nimellisenä johtajana, joka toimi kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana.
Korkeimman puolueen toimiston ja kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan yhdistelmä jatkoi I.V. Stalin, joka tuli Neuvostoliiton hallituksen johtajaksi vuonna 1941. Lisäksi johtajan kuoleman jälkeen Neuvostoliiton hallituksen johtajana toiminut N. S. Hruštšov jatkoi perinteitä yhdistää korkein puolueen virka korkeimpaan toimeenpanovaltaan. Kun Hruštšov poistettiin kaikista viroista, päätettiin erottaa virallisesti pääsihteerin ja Neuvostoliiton hallituksen johtajan virat. CPSU: n keskuskomitean pääsihteeri hoitaa edustavia tehtäviä, kun taas kaikki toimeenpanovalta kuuluu Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtajalle.
Pääsihteerin virka Stalinin kuoleman jälkeen oli seuraavien henkilöiden hallussa:
- NS Hruštšov - 1953-1964;
- L. I. Brežnev - 1964-1982;
- Y. Andropov - 1982-1984;
- K. U. Chernenko - 1984-1985;
- MS Gorbatšov - 1985-1991
Viimeinen pääsihteeri oli M. S. Gorbatšov, joka rinnakkain juhlajohtajan kanssa toimi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtajana ja myöhemmin tuli Neuvostoliiton ensimmäinen presidentti. CPSU: n keskuskomitean asetukset tällä hetkellä ovat neuvoa-antavia. Maan johtajuuden pääpaino on vallan edustamisessa. Puolueen johdon valtuudet maan hallinnassa kotimaassa ja ulkomailla ovat rajalliset.
CPSU: n kollektiiviset hallintoelimet
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen toiminnan pääpiirre on hallintorakenteen kollegiteetti. Alkaen V.I. Puoluejohtajuudessa Leninillä on tärkeä rooli päätöksenteossa, jos päätös on päätösvaltainen. Huolimatta nähtävästä kollektiivisuudesta ja kollegiaalisuudesta puolueen johdossa, JS Stalinin saapuessa korkeimpiin puolueisiin, suunnitellaan siirtymistä autoritaariseen johtamistyyliin. Ainoastaan pääsihteerin viran oletuksena N. S. Hruštšov on palannut kollegiaaliseen johtamistyyliin. TSKP: n keskuskomitean politbyroosta tulee jälleen korkein puolue, joka tekee päätöksiä ja vastaa täysistuntojen ja kongressien hyväksymien ohjelmapisteiden toteuttamisesta.
Tämän elimen rooli julkisten asioiden hallinnassa kasvaa vähitellen. Ottaen huomioon, että kaikki Neuvostoliiton johtavat virat olivat vain Neuvostoliiton kommunistisen puolueen jäseniä, voidaan sanoa, että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean poliittipolitiikkaa edustaa koko puolueen eliitti, jolla on täysi voima. В состав бюро входили помимо генсека, секретари республиканских ЦК партии, первые секретари Московского и Ленинградского областных комитетов, Председатель Президиума ВС СССР и Верховного Совета РСФРС. В качестве представителей исполнительной власти в состав политбюро ЦК КПСС обязательно входили Председатель Совета Министров, Министр Обороны СССР, Министр Иностранных дел и Глава Комитета Государственной Безопасности.
Такая тенденция в системе управления сохранялась до самых последних дней существования Советского Союза. После последнего XXVIII партийного съезда в Коммунистической партии наметился раскол. С введением в 1990 году поста Президента СССР роль Политбюро в управлении государственными делами резко снизилась. Уже в марте 1990 года из Конституции СССР была исключена статья 6-я, в которой было закреплена руководящая роль КПСС в управлении государственными делами. На последнем съезде был положен конец гегемонии Коммунистической Партии в жизни страны. Внутри партии на самом высоком уровне наметился раскол. Появились сразу несколько фракций, каждая из которых проповедовала свою точку зрения относительно последующей судьбы партии, ее места в руководстве страны.
Постановления ЦК КПСС носят уже форму внутрипартийных циркуляров, которые косвенно отражают основные направления работы советского правительства. Начиная с 1990 года, партия теряет нити контроля над системой управления страной. Деятельность Президента СССР, функции Верховного Совета СССР и Кабинета Министров СССР становятся определяющими и решающими в жизни государства. Распад СССР как единого государства положил конец существованию Коммунистической Партии Советского Союза, как крупной организационной политической силы.
Сегодня только партийные знамена, сохранившиеся партийные билеты и значки партийных съездов напоминают нам о былом величии Коммунистической партии, которая бессменно оставалась у руля государства в течение 72 лет. По данным статистики, в рядах КПСС на 1 января 1991 года состояло 16,5 млн. членов и кандидатов. Это самый большой показатель для политических партий в мире, если не считать численный состав КП Китая.
