Muutama päivä sitten (eli 15. helmikuuta 2018) YK: n turvallisuusneuvostossa Venäjän edustaja Peter Ilyichev julkaisi täydellisen luettelon Amerikan kansainvälisistä sotarikoksista ja joistakin muista lännen edustajista. Tämä luettelo osoittautui vaikuttavaksi, mutta oli odottamatonta, että Yhdysvaltoja ei koskaan yritetty missään vaiheessa. Tällainen tilanne vaatii selvennystä, jota herra Craft tarjoaa.
Ensin on päätettävä terminologisesta laitteesta. Ensinnäkin, mikä on suoraan "kansainvälisiä rikoksia"? Nämä ovat kansainvälisten tuomioistuinten ja vastaavien elinten käsittelemiä lain rikkomuksia eli rikoksia, jotka eivät kuulu yksittäisten valtioiden lainkäyttövaltaan. On olemassa erityinen luettelo tällaisista rikoksista:
- kansanmurha
- apartheid
- Rikokset rauhaa vastaan
- Sotarikokset
Mutta jopa tällaiset lain rikkomukset voivat käsitellä sen maan tuomioistuimet, jonka kansalainen on syyllistynyt rikokseen. Tällaiset oikeudet annetaan valtiollisille laitoksille itse kansainvälisissä normeissa (tunnetuin esimerkki on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirja). Sotarikolliset käyvät usein läpi oikeudenmukaisen valtion, ei kansainvälisiä tuomioistuimia. On kuitenkin olemassa yksi tilanne, jossa valtioiden ylittävien elinten ja tuomioistuinten osallistuminen on välttämätöntä. Nämä ovat rikoksia, joita maa, hallitus, yksittäiset edustajat tai osanottajat ovat tehneet. Yhdysvaltojen tapauksessa tilanne on täsmälleen sama, koska sotarikokset tehtiin maan viranomaisten edustajien toimesta. Kansainvälinen tuomioistuin (sotilastuomioistuin) perustetaan usein jonkin maan osalta. Tämä elin ei ole pysyvä, se on järjestetty nimenomaan yhden tai useamman siihen liittyvän tapauksen toteuttamiseksi (rikokset voidaan yhdistää maastossa, uhreissa tai rikollisissa itse, esimerkiksi maa)
Tuomioistuimen tärkeä piirre on, että sen perustamista valvoo YK: n turvallisuusneuvosto eikä erillinen sopimus. Kansainvälisen tuomioistuimen (Ruandan tai Jugoslavian asioiden) kokouksen historiassa on ollut tapauksia. Täällä on salaisuus. Koska tällainen elin voidaan luoda vain kaikkien neuvoston pysyvien jäsenten yksimielisellä päätöksellä, Amerikan tai sen kumppaneiden veto-oikeus estää tuomioistuimen perustamisen. Tämä tarkoittaa, että rikoksia ei tutkita.
Tämä ei kuitenkaan ole kaikki. Jos et ota huomioon väliaikaisia elimiä, tärkein kansainvälinen tutkija on Kansainvälinen rikostuomioistuin. Se on toiminut Haagissa vuodesta 1998 lähtien (sitten se perustettiin Rooman perussäännön mukaisesti). Kaikki maat, jotka ovat ratifioineet perussäännön (121: stä 193: sta YK: n jäsenvaltiosta), suostuivat tuomioistuimen toimivaltaan. Amerikan yhdysvallat allekirjoitti ohjesäännön vuonna 2000, ja vuonna 2002 se peruutti päätöksensä. Nyt Amerikka ei tunnista Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaa, joten tällä elimellä ei ole oikeutta arvioida maata tai kansalaisia rikoksista.
Sama tilanne on myös toisessa elimessä - Kansainvälisessä tuomioistuimessa. Havainnollistava esimerkki on vuonna 1986, jolloin tuomioistuin totesi maan syylliseksi Nicaragua vastaan tapahtuneeseen sotarikokseen. Tuomion tarkoituksena oli saada Amerikasta valtava määrä vahingon kärsineen hyväksi, mutta valtion viranomaiset kieltäytyivät yksinkertaisesti. Samalla Valkoinen talo päätti olla hyväksymättä täysin YK: n tuomioistuimen päätöksiä laillisiksi.
Nicaraguan lisäksi Jugoslavia yritti saada korvausta Amerikasta. Maa on aloittanut yhdessä kansainvälisten elinten kanssa rikostapauksen Yhdysvaltoja ja Naton kumppaneita vastaan. Vastaajat vastasivat tähän huomautuksella aiemmin hyväksytystä yleissopimuksesta: "maan suostumus on välttämätöntä kussakin tapauksessa kansainvälisen sopimuksen soveltamiseksi." Näin ollen Yhdysvaltojen erimielisyys tuomioistuimen päätöksestä (samoin kuin suoraan syyttäjäviranomaisella) lopettaa asian.
Tämä ei kuitenkaan ole Yhdysvaltain viranomaisen loppu kansainvälisellä areenalla. Maansa sisällä viranomaiset esittivät kategorisia ja ymmärrettäviä periaatteita, joilla pyritään suojelemaan ja suojelemaan amerikkalaisia kansalaisia. Näin ollen on olemassa laki amerikkalaisten virkamiesten suojelusta ulkomailla, jonka mukaan mikään kansainvälinen tuomioistuin (niistä, joiden päätökset Amerikka ei tunnusta) ei voi tehdä yhteistyötä maan viranomaisten kanssa kansainvälisten rikollisten syytteeseenpanossa ja luovuttamisessa. Haluttujen henkilöiden luovuttaminen on mahdotonta järjestää, on myös kiellettyä suorittaa tutkimuksia itse valtioissa. Lisäksi Yhdysvaltain viranomaisilla on oikeus käyttää sotilaallisia voimiaan saadakseen vangitun kansalaisensa muusta maasta. Itse asiassa käy ilmi, että Amerikan asukkaat ovat haavoittumattomia kansainvälisille päätöksille!
Amerikan yhdysvaltojen sisäiset lait säätävät maan etujen ensisijaisuudesta. Samaan aikaan kansainväliset päätökset ovat toissijaisia. Yhdysvaltain perustuslaki vahvistaa kansallisten lakien ja kansainvälisten elinten päätösten tasa-arvon. Samassa asiakirjassa on kuitenkin todettu, että riidanalaisessa tilanteessa myöhemmin hyväksytty säädös on ratkaiseva. Tuloksena on tilanne: kansainvälinen tuomioistuin tekee epämiellyttävän päätöksen Yhdysvalloista. Tämä päätös tehdään Yhdysvaltain lainsäädännössä erityisenä säädöksenä, jossa on yksi päivämäärä. Välittömästi sen jälkeen, kun maan viranomaiset ovat hyväksyneet toisen säädöksen, joka lopettaa edellisen lain. Koska toinen toimi hyväksyttiin myöhemmin, hänelle annetaan etu.
