Iranin islamilainen tasavalta on yksi maailman ainutlaatuisimmista valtiollisista muodoista maailman modernissa poliittisessa kartassa. Huolimatta siitä, että valtion historia ulottuu antiikin aikaan, Iran on vasta hiljattain ottanut johdonmukaisen ja asianmukaisen hallintojärjestelmän. Tuhansien vuosien ajan tässä maassa hallitsee kuninkaat, emirit ja sheikit. Vain 20. vuosisadan lopulla maa sai ensimmäistä kertaa nykyaikaisia hallintoelimiä, joista tärkein on Iranin presidentin asema.
Iran on Shah-hallinnon vallan aikakaudella
Aasian maissa Iran on yksi harvoista valtioista, jotka ovat onnistuneet koko historiansa ajan säilyttämään itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa. Vaikka poliittiset järjestelmät muuttuivat poliittisen konjunktion ympärille, ja maat ja valtiot, jotka olivat siirtyneet siirtomaiksi ja miehitetyiksi alueiksi, Iran jatkoi tietä. Ensinnäkin persialaiset kuninkaat, hieman myöhemmin, emirit ja kalifit asettivat tavoitteita ja tavoitteita paitsi laajentaa oman valtakuntansa rajoja myös säilyttää valtion kansallisen ja maantieteellisen yhtenäisyyden. Persialaiset ovat aina tiukasti sidoksissa kansalliseen tunnistamiseensa, minkä ansiosta nykypäivän Iranissa on nykyaikaisia rajoja.
Valtio vastusti arabien voiman aikana. Persia säilytti identiteettinsä Tamerlanin joukkojen hyökkäyksen aikana. Ainoa tekijä, joka heijastui valtion myöhempään historialliseen kehitykseen, oli islam, joka levisi koko Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Vuoteen 1979 asti Iran edusti tyypillistä absoluuttisen monarkian mallia, jossa kaikki lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta on keskittynyt vaikutusvaltaisen hallitsijan käsissä. Maassa, jossa asuu 80 miljoonaa ihmistä, viisikymmentäneljä vuotta hallitsi Pahlavi-dynastian shaheja. Huolimatta Shahin viranomaisten absoluuttisuudesta sitoutumisesta, sekä Iranin Shahs Reza Pahlavi - isä ja Mohammed Reza Pahlavi - poika pyrkivät tekemään Iranista maallisen valtion. Pahlavi-dynastiasta peräisin olevien shahien vallan aikana Iranista on tullut yksi Keski-Aasian johtavista poliittisista toimijoista, joka on onnistunut turvaamaan itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa.
Iranin viimeinen shah Mohammed Reza Pahlavi, joka tuli valtaan vuonna 1941, tunnetaan maallisena hallitsijana, osittain koulutettuna Sveitsissä. Sen jälkeen kun Shah Reza Pahlavi oli syyskuussa 1941 Neuvostoliiton ja Ison-Britannian paineessa pakotettu luopumaan, valtaistuimelle siirrettiin kaksikymmentä kaksi-vuotias Mohammed Reza. Tästä ajanjaksosta lähtien Iranin monarkia saavutti sen viimeisimmän vaiheen. Nuori Shah onnistui pelastamaan maan alueen liittoutuneiden joukkojen ammatillisen hallinnon vaikutuksesta toisen maailmansodan aikana. Shahin ponnisteluilla Iranista on tullut sodanjälkeisen kauden aikana alueellinen johtaja.
Monet Shahin toimet ja päätökset olivat kuitenkin ristiriitaisia. Achaemenid-dynastiasta peräisin olevan Mohammed Reza Pahlavin esittämä uusi aikajärjestys herätti väkivaltaisia mielenosoituksia papiston ja kansalaisyhteiskunnan keskuudessa. Pyrkimykset tuoda maahan uusia maallisia lakeja, jotka rajoittavat Sharia-normeja, johtivat papiston avoin vastarinta shahiin. Shahin vallan aikana on voimakas taistelu hallituksen kanssa, jota johtaa ministerit, jotka ovat länsimaiden vaikutuksen alaisia. Vuoden 1953 vallankaappausyritys päättyi siihen, että maassa syntyi autoritaarinen hallinto. Shahin hallinto siirtyy kovaan autokratiaan nähdessään hänen epävarmaa poliittista asemaansa maassa eikä saavuttanut poliittisen tahtonsa toteutumista.
Vuodesta 1973 lähtien kaikki muut poliittiset puolueet ja liikkeet on kielletty Iranissa. Jokainen hallitsevan hallinnon ja Shahin kritiikki suoraan rangaistaan Sharia-tuomioistuimen lain mukaan. Ainoa poliittinen voima Iranissa on Rastokhezin hallitseva puolue, johon kuuluu maan pääministeri ja useimmat nykyiset ministerit. Näiden vuosien aikana Iranin yhteiskunnan sisäinen elämä on salaisen poliisin hupussa, jonka Shah on luonut vastauksena opposition aktiivisiin toimiin. Shahin kansanvastaisen politiikan tulos oli vuoden 1979 islamilainen vallankumous, joka kaatoi Shahin hallinnon.
Iran vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen
Shahin hallinnon kaatuminen vuonna 1979 merkitsi tuhannen vuoden monarkian loppua. Maa on siirtynyt siirtymäkauteen, jota leimasi uusien tapojen etsiminen valtiolle. Helmikuussa 1979 Iranin shiittiläinen hengellinen johtaja Ayatolla Khomeini palasi maahan. Saapuessaan kaikki maan valta kulkee papiston korkeampien joukkojen käsiin, jotka asettivat kurssin valtion islamisoitumiselle. 1. huhtikuuta 1979 maan väestö osallistuu valtakunnalliseen kansanäänestykseen hallituksen asioista, joiden tulokset Iranista julistetaan islamilaiseksi tasavallaksi teokraattisella hallintomuodolla.
Saman vuoden joulukuussa maa saa uuden peruslain. Iranin islamilaisen tasavallan vuoden 1979 perustuslaissa perustettiin uusi hallintojärjestelmä maassa - teokratia (papiston viranomainen), maan presidentti otettiin käyttöön. Majlisin lisäksi uudet lainsäädäntö- ja toimeenpanoelimet - asiantuntijaneuvosto, vartijaneuvosto ja expediency-neuvosto - aloittavat työnsä maassa. Valtionpäämies perustuslain tekstin mukaisesti tulee Iranin korkeimmaksi johtajaksi. Tätä virkaa varten valitaan kirkollisen vallan henkilö, joka nauttii korkeimmasta viranomaisesta papiston keskuudessa. Ylimpänä johtajana on elämä, ja Iranin presidentin toimikausi on 4 vuotta. Nykyinen maan presidentti voi toimia kahdessa peräkkäisessä järjestyksessä, jos hänestä tulee seuraavan presidentinvaalin voittaja. Maakunnan puheenjohtajan ehdokas voi olla henkilö, jonka ehdokkaaksi on valittu valvontakomitea.
Iranin presidentti on tasavallan nimellinen johtaja eikä sillä ole paljon poliittista vaikutusvaltaa maassa. Kaikki presidentin asetukset ja päätökset on sovittava korkeimman johtajan kanssa. Maan presidentin tehtäviin kuuluvat edustustoiminnot, ja pääministerin viran lakkauttamisen jälkeen maan presidentti on toimeenpanevan elimen johtaja.
Iranin presidentin päävaltuudet ovat seuraavat:
- taata perustuslain toiminta maan alueella;
- edustaa Iranin islamilaista tasavaltaa kansainvälisellä areenalla;
- hyväksyä ulkomaisten suurlähettiläiden valtakirjat, koordinoi valtion diplomaattista palvelua;
- nimittää hallituksen jäsenet;
- koordinoi ministerien työtä.
Puheenjohtajalla on kymmenen varapuheenjohtajaa. Iranin islamilaisen tasavallan ministerineuvoston kokoonpano määritellään 21 ministeritasolla. Presidentti esittää kaikki ehdokkaat harkittavaksi ja hyväksymiseksi maan parlamentissa. Mitä tulee sotilas- ja tiedustelupalvelujen johtajiin, heidän ehdokkaansa koordinoidaan korkeimman johtajan kanssa.
Iranin ensimmäinen presidentti
Ensimmäiset presidentinvaalit islamilaisen vallankumouksen jälkeen pidettiin 25. tammikuuta 1980. Huolimatta siitä, että kolme ehdokasta osallistui ehdokkaasti vaalien edeltävään kilpailuun, vaalikampanjan johtajaksi katsottiin Ayatolla Khomeinin osakkuusyhtiö Sayyed Abolhasan Banisadr. Tämän vahvistivat myöhempien vaalien tulokset, joissa hallitsevan hengellisen eliitin ehdokas voitti 75,5% äänestä. Kaksi viikkoa myöhemmin, 4. helmikuuta 1979, Iranin islamilaisen tasavallan ensimmäisen presidentin vihkiminen pidettiin sotilassairaalassa, jossa aatollah Khomeinia kohdeltiin.
On tärkeää huomata, että huolimatta perustuslain antamasta neljästä vuodesta presidentin asemaa ei eroteltu erityisoikeuksilla. Valtionpäämies voitaisiin milloin tahansa poistaa toimistosta. Tätä varten yksi korkeimman johtajan päätös riitti. Juuri näin tapahtui Iranin ensimmäisen presidentin kanssa.
Tähän asti Banisadr oli maanpaossa, innoittamalla ulkomailta valmistautumista Shahin hallinnon kaatamiseen. Palaten maahan islamilaisen vallankumouksen jälkeen Banisadr, Khomeinin oikean käden, tuli osa väliaikaista islamilaista vallankumouksellista neuvostoa. Siirtymäkauden hallituksen muodostamisen jälkeen hänet valittiin valtiovarain- ja talousministeriön tehtäväksi. Samanaikaisesti talousministeriön kanssa Banisadr toimii Iranin islamilaisen tasavallan ulkoministerinä. Kun otetaan huomioon maan suuri arvostus ja papiston luottamus, Banisadra kuuluu asiantuntijaneuvostoon, joka oli mukana valmistelemassa ja muokkaamassa uutta perustuslakia. Luottamuksellisena henkilönä Banisadrin korkein johtaja nimittää ehdokkaansa Iranin puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun se on sopinut asiantuntijaneuvostossa.
Hänen toimikautensa ensimmäisinä kuukausina Banisadr joutui kohtaamaan suuria vaikeuksia. Maata murtui sisäiset ristiriidat, joita radikaalit islamistit tukivat. Ulkoinen poliittinen tilanne ei eronnut itsetyytyväisyyteen, koska Amerikan suurlähetystön marraskuun 1979 takavarikoinnin jälkeen Iran oli täysin eristetty sivistyneestä maailmasta. Iranin naapuri Sunni-Irak käytti hyväksi Iranin sisäistä epävakautta ja kansainvälistä eristyneisyyttä. Syyskuussa 1980 Iranin ja Irakin välinen sota alkoi Irakin joukkojen hyökkäyksellä Iranin provinssiin Khuzestaniin.
Sota ei saanut paitsi Iranin armeijaa. Iranin hallitus ei myöskään ollut valmis tähän tapahtumakierrokseen. On syytä huomata, että tasavallan presidentti suoritti tasavallan ensimmäisinä vuosina korkeimman komentajan tehtävät, joten Sayyed Abolhasan Banisadraa pidettiin vakavien epäonnistumisten syyllisenä. Kun Irakin joukot onnistuivat aiheuttamaan useita arkaluonteisia tappioita Iranin asevoimille sodan ensimmäisinä kuukausina, korkeimman johtajan ja maan ensimmäisen presidentin välinen suhde heikkeni lopulta. Banisadraa syytettiin siitä, että se ei johtanut maan asevoimia. Tämän seurauksena presidentti Ayatolla Khomeinin päätöksellä poistettiin joukkojen käskystä, ja muutama päivä myöhemmin, 21. kesäkuuta 1981, Majlis antoi asetuksen tuomitsemaan presidenttiä.
Tämän jälkeen Iranin viranomaiset pyrkivät pidättämään maan entisen presidentin, mutta Banisadrulla oli mahdollisuus salaa lähteä maasta Iranin armeijan uskollisten virkamiesten avulla.
Iranin seuraavat presidentit
Presidentin irtisanomisen helpottaminen Iranissa viittaa siihen, että maan kaikki hallituksen säikeet keskittyvät täysin korkeimman hengellisen johtajan käsissä. Perustuslain toiminta näissä olosuhteissa näytti muodolliselta eikä se voinut tarjota maalle vakaa ja kestävä viranomainen.
Seuraavaksi presidentiksi tuli Banisadrin, Mohammad Ali Rajan, joka ennen näiden tapahtumien johdosta Iranin islamilaisen tasavallan hallitusta, tuomitsemisen jälkeen. Samanaikaisesti pääministerin kanssa Raja toimi ulkoministerinä. Uuden valtionpäämiehen nimittäminen tapahtui 2. elokuuta 1981 ja se perustui korkeimman johtajan ja asiantuntijaneuvoston välisten neuvottelujen tuloksiin.
Uuden valtionjohtajan kanssa korkeammat papit kiinnittivät tiettyjä toiveita maan sisäisen tilanteen vakauttamiseksi. Ensinnäkin tämä koski Iranin yhteiskunnan sosiaalista ja julkista alaa. Pääministerinä Rajai tuli inspiraationa Iranin kulttuurivallankumoukselle, jossa suunniteltiin kansalaisyhteiskunnan massiivinen islamisointi ja länsimaisten kulttuuriarvojen hylkääminen. Kuitenkin vain kuukauden kuluttua hänen nimityksestään 30. elokuuta 1981 Iranin toinen presidentti sai surmansa terroriteon seurauksena.
Yhdessä presidentin kanssa terrori-isku väitti maan pääministerin Bahonarin ja kolmen muun hallituksen jäsenen elämää.
Iranin islamilaisen tasavallan viisi viimeistä presidenttiä
Toisen presidentin murha oli viimeinen kohtalokas askel Iranin islamilaisen tasavallan presidentin vallan instituutin historiassa. Kaikki myöhemmät valtionpäämiehet, jotka valittiin tähän tehtävään, eivät onnistuneet pelkästään pitämään virkaansa pitkään, vaan myös vaikuttaneet merkittävästi maan taloudelliseen ja poliittiseen kehitykseen. Iranin islamilaisen tasavallan presidenttien luettelo, joka alkaa syksystä 1981 nykypäivään, on seuraava:
- Sayyid Ali Hosseini Khamenei aloitti työnsä 2. lokakuuta 1981 ja oli virassa 2. elokuuta 1989 asti;
- Ali Akbar Hashemi Rafsanjani, hallituksen vuosien 1989-1997;
- Mohammad Khatami toimi maan presidenttinä 3. elokuuta 1997 2. elokuuta 2005;
- Mahmoud Ahmadinejad valittiin heinäkuussa 2005 ja elokuussa 2005 elokuuhun 2013 hän johti maata;
- Iranin islamilaisen tasavallan nykyinen presidentti Hassan Rouhani aloitti 3. elokuuta 2013.
Kun tarkastellaan Iranin presidenttien luetteloa, voimme päätellä, että kaikki valtionpäämiehet ovat olleet virassa kaksi peräkkäistä termiä, ts. valitaan uudelleen virkaan. Tämä toi tiettyä järjestystä maan valtionhallinnon järjestelmälle, sai aloittaa ja loogisesti lopettaa useita taloudellisia uudistuksia ja muutoksia. Esimerkiksi presidentti Sayyid Ali Khoseini Khamenei joutui kärsimään kaikista kahdeksan vuoden Iranin ja Irakin aseellisen selkkauksen taakasta harteillaan. Tämä oli ensimmäinen tapaus nykyaikaisen Iranin historiassa, kun korkeimman johtajan ja maan presidentin asema oli yksi henkilö. Hänen ponnistelujensa ansiosta islamilaisen tasavallan asevoimien uudistus tapahtui. Kolmannen presidentin saavutusten joukossa on islamilaisen vallankumouksen vartijoiden joukkojen järjestäminen, jota pidetään teokraattisen hallinnon vartijana. Iran, Khamenei-valtakunnan aikana, kävi aseellisessa vastakkainasettelussa Saddam Husseinin joukkojen kanssa, ja hän onnistui säilyttämään sodanjälkeisen status quo -turvansa naapurin kanssa.
Neljäs maan presidentti Ali Akbar Hashemi Rafsanjani aloitti palvelunsa 3. elokuuta 1989. Rafsajanin puheenjohtajakauden aikana maa onnistui selviytymään Iranin ja Irakin konfliktin seurauksista vapauttamalla taloutta. 1990-luvulla Iranissa toteutettiin sosiaalisia uudistuksia, jotka heikensivät hieman teokratian hallintoa, mikä on uskollinen kansalaisyhteiskunnan vaatimuksiin. Presidentti Rafsadjaniin mukaan Iran luo vahvat liiketoiminta- ja poliittiset suhteet Keski-Aasian valtion toimijoihin. Iranin neljäs presidentti on onnistunut normalisoimaan suhteet muuhun arabimaailmaan.
Vuonna 1997 Iranin nykyisen presidentin Rafsadjaniin entinen neuvonantaja Mohammad Khatami on puheenjohtajana. Presidentinvaalien tuloksena Khatami onnistui saamaan 69,5 prosenttia äänestyksestä, joka on paljon kaukana kaikista hänen kilpailijoistaan. Seuraavan valtionpäämiehen politiikka perustui ohjelmaan, jossa normalisoidaan suhteet länsimaissa ja toteutetaan uudistuksia maassa, jolla pyritään vapauttamaan kansalaisoikeudet ja -vapaudet. Iranin islamilaisen tasavallan viidennen presidentin ponnistelut eivät olleet turhaan. Myöhemmät vaalit vuonna 2001 olivat presidentin vallan suosion huippu, joka johti nykyisen presidentti Khatamin ehdottomaan voittoon.
Iranin presidentit lännen vastakkainasettelun aikakaudella
Presidenttihallitusten päättyessä Khatami päätti kansalaisyhteiskunnan julkisen elämän vapauttamisen ajan. Maa, joka sai kuudennen presidentin elokuussa 2005, oli jälleen sosiaalisen ja sosiaalisen kuilun ja kansainvälisen eristyneisyyden rajalla. Mahmoud Ahmadinejad, joka otti Iranin islamilaisen tasavallan presidentin, oli mies, joka on kaukana liberaaleista näkemyksistä. Kun Ahmadinejad on tullut valtaan, korkeamman papiston hiljaisen suostumuksen myötä kääntyi nopeasti pois hänen edeltäjänsä alussa aloitetut liberaalit uudistukset. Talouden kannalta uuden presidentin ponnistelut tulivat oikeuteen. Uusi valtion päämies on uudistanut kansallisen energia-alan. Ahmadinejadin puheenjohtajuuskaudella Iran käynnistää oman ydinohjelmansa, josta tulee myöhemmin kompastuskivi länsimaiden kanssa.
Iranin ulkopolitiikka on siirtynyt vuodesta 2005 lähtien akuuttiin vastakkainasetteluun Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa. Samalla, kun Iran löytää tiensä eristyneisyydestä, se luo läheiset taloudelliset siteet Venäjään ja Kiinaan. Пользуясь внутренней поддержкой со стороны духовенства, шестой президент Ирана после очередных выборов остается на президентском посту на следующие четыре года.
Нынешний глава государства Хасан Рухани - победитель на президентских выборах 2013 года. Для политического Олимпа исламского Ирана фигура Хасана Рухани явно неоднозначная. Пребывая до этого в составе Совета экспертов и являясь членом Совета целесообразности, Хасан Рухани сумел сохранить достаточно либеральные взгляды на состояние внутренней и внешней политики страны. В заслуги президента страны можно занести усилия по налаживанию контакта с зарубежными партнерами в рамках реализации иранской ядерной программы. Однако, несмотря на достигнутый прогресс, участие Ирана в сирийском кризисе и активная поддержка движения радикально настроенных исламистских движений продолжают держать Иран в состоянии изоляции.
